maanantai 27. tammikuuta 2014

JKL KV

Marraskuun Jyväskylän KV-näyttely vietettiin tavalliseen tapaansa Jyväskylän Paviljongissa, joka sijaitsee ihanaisesti Jyväsjärven rannalla Lutakon puolella. Paikalla oli jopa 15 akitaa, mikä oli kyllä minusta varsin hurja määrä!

Nacho ja Elvis olivat saapuneet luokseni torstaina isäni kanssa, ja lauantaina ennen kehää Elvis jäi kämpille nukkumaan, kun menimme Nachon kanssa paikan päälle. Jo aulassa näin useamman akitan, vieläpä punaisia, ja olin todella innoissani, kun pitkästä aikaa pääsimme kehään! Jee! Nacho oli aivan liian innoissaan puolestaan päästessään pitkästä aikaa emäntänsä kanssa kehään, ja meillä meni aivan suoraan sanoen päin puuta juokseminen, sillä neiti halusi vähän väliä vetää ja hyppiä. Mikäs siinä, minua vaan nauratti se aivan liikaa. Yritin pitää pokkani, ja kumma kyllä Nacho sai ERI:n ja sertifikaatin arvoisen tuomarilta, ja sijoittui valioluokassa kahdesta nartusta toiseksi. Ensimmäisen sijan vei Nachon iki-ihana siskopuoli Tuike. 

Paras narttu -luokassa Nacho jäi juuri viidestä nartusta viidenneksi, eli ei sijoitusta meille. Olin kyllä ihmeissäni, kun pääsimme noinkin pitkälle, sillä Nachosta kehässä oli AIVAN LIIAN HAUSKAA, eikä hän olisi malttanut lopettaa pelleilemistä. Joskus on vain niin vaikea arvata, että tuo Napulaattori on jo kolmevuotias, sillä käytös on aina välillä vuosikkaan luokkaa. :D

Esitin myös ihan alussa ihanaisen Huhu-pojan, joka oli junnuluokassa. Siinä on kyllä kunnon jätkä, Huhu vain seisoskeli, eikä minun nyt sen kummempia tarvinnut pojan kanssa tehdä. Se koira osaisi mennä kehässä ilman esittäjää ja pikkumiehellä on mitä ihanin äijäluonne. 

Kuitenkin, päivä oli erittäin mukava vielä näin jälkikäteenkin muistellen. Näimme myös Heidiä ja Karoliinaa, sekä heidän akitajengiään, johon myös Huhu kuului. Mukana oli lisäksi yhteisomistuspoika Katsu, jolle olen menettänyt sydämeni... ♥ 


Huhu!





Nämä ensimmäiset kuvat tähän asti ovat Sini Piirosen ottamia, kiitos! :)

Ja loput puolestaan isäni ottamia, kiitos myös hänelle! :)






Sain Katsulta pusuja!  Nacho ihmettelee...

Napu & Kapu :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥