perjantai, 4. toukokuuta 2012

Uimamaisteri

Blogi sai nyt uuden ilmeen, jopa ehti vanha ulkoasu täällä ollakin. Hieman vihreää, sinistä ja turkoosia Nachon kauniin punaisen värin vastapainoksi. ;)

Viime viikonloppuna kävimme koirarannalla, mukana olivat kääpiösnautserit Lucky ja Emmi. Vesi oli minusta jäätävää (5-asteista), mitä tuli nyt sitä hieman kädellä koetettua. Mutta Nacholla oli hauskaa! Neiti löysi kimpun ahvenvitaa rantavedestä ja yrittikin maistella sitä. Kyllä, neiti on ehdottomasti japanilainen. Hehän sitä merilevää ihan herkkuna syövät... vaikka kenties eivät ihan noin tuoreeltaan. ;)

No, seuraavana päivänä rantareissusta Nacho lähti pappani ja isäni kanssa mökille, joka sijaitsee pikkuisessa omassa saaressaan. Miesväki lähti nostelemaan verkkoja vedestä, noin kolmenkymmenen metrin päähän rannasta. Nacholla oli jatkuva näköyhteys heihin.
Mutta neitipä päätti, että ei niitä verkkoja nostella ilman häntä! Niinpä hän lähti uimaan siinä viisiasteisessa vedessä kohti venettä, kun silmä vältti, ja pian hän ilmestyi veneen viereen. Isäni siinä säikähti, että mikä törkeän iso hylje siellä vedessä on! Nacho-neitipä siellä. Pienoisessa paniikissa he sitten nostivat neidin veneeseen ja lähtivät kohti rantaa... Nacho oli vallan tyytyväinen kaiketi suoritukseensa, eikä palellut sen enempää, mutta neiti kuivattiin tarkoin ja katsottiin, ettei tuo palelluttanut itseään.
Muuttujia ja kaikenlaisia riskejä tuollaisessa tilanteessa olisi ollut vaikka kuinka, mutta jälkikäteen on vain syytä kiitellä, että tilanne meni näin hyvin, eikä punaturkille käynyt mitään! Nytpä sitten vastaisuudessa neiti on siellä veneessä mukana, sillä mistä akitan pää menee, sieltä menee koko koira... vaikkapa sitten sen 30 metrin uintimatkan! Huomautan tähän vielä, ettei Nacho ole kovin halukas uimari... mikähän päähänpisto tämä sitten oli, sen tietää vain tuo itse..

Huhhuh mitä menoa siis! No, nytpä vain odotellaan niiden juoksujen alkamista, mikä on enää ihan lähipäivien kysymys... (Arvaan vaan, kun tämän nyt kirjoitan, niin jopa ne sitten alkavat!)







Mikä mestariteos! ;)



Kuvat ottanut Emilia Vandell


Hyvää toukokuun alkua kaikille! :)

sunnuntai, 15. huhtikuuta 2012

Kevättä rinnassa

Eilen oli vuorossa Vaasa KV, jossa tuomarina oli Nils-Arne Törnlöv Ruotsista. Nacholla näemmä ovat juoksut ihan nurkan takana... Kehässä neiti meni muuten upeasti, seisoi ja liikkui todella hienosti, mutta käsittely ei taaskaan onnistunut... Nacho piti pientä murinaa, ja nyt se olikin sitten selvä juoksujen merkki. Neiti on nyt muutenkin hieman arka kosketukselle, merkkailee ja niin edelleen... Eli selvä juttu se. :)

Tulokseksi tuli kuitenkin JUN EH1! Olen tästä todella tyytyväinen taasen, sillä olisimme voineet saada paljon huonommankin, mikäli tuomari ei olisi sitten Nachoa edes jonkin verran tasokkaana pitänyt. Erittäin hyvänhän voi antaa vain laadukkaalle koiralle, se on aina hyvä pitää mielessä... ;) Tuomari piti muuten Nachoa hieman kehittymättömänä vielä ja mainitsi sosiaalisen harjoittelun tarpeesta. Tiedä häntä tuosta treenaamisesta, mutta Nacho on muuten nuori vielä ja tässä on aikaa vielä kehittyä. Seuraavan kerran menemme luultavimmin kehiin vasta, kun Nacho menee avoimeen luokkaan.. :)

Päivää tehostivat myös kaksi turhaa palohälytystä, jolloin halli jouduttiin evakuoimaan. Onneksi meidän kehä oli jo siinä mennessä ohi, ja Nacho sai rauhassa nukkua autossa.. :)

Tällainen saldo siis nyt oli ennen mammalomaa, kaikista tähän mennessä olleista näyttelyistä Nacholla on 5 x EH, 3 x ERI, 2 x SA ja 1 x SERT. Ei huonosti siis! Nytpä jäädään odottamaan tärppipäiviä ja sitten Nacho pääsee moikkaamaan Achikoa Sastamalaan. ;)

Tässä nyt vielä isäni ottamia kuvia Nachosta kehästä:






Ja tässä vielä lisäksi pari 1,5-vuotispäivien kunniaksi otettua pönötyskuvaa:




maanantai, 9. huhtikuuta 2012

Kaunis, mutta pippurinen

Tänään oli herätys aamulla aikaisin, kuudelta, ja lähdimme ajamaan kohti Ruoveden ryhmänäyttelyä ennen seitsemää. Näyttelypaikkaa lähestyttäessä lämpötila laski aste asteelta, ja yhdessä vaiheessa auton mittari näytti jopa lähes miinus kahdeksaa astetta! Hyr!
Näyttelypaikalla pistettiin Nachon kevythäkki pystyyn ja odoteltiin kehän alkua. Ei siinä muuten mitään, mutta kun hihnanpää eikä itse koira oikein tuollaisista pakkaslukemista välittänyt, ei touhusta oikein tahtonut tulla mitään. Nachosta koko tilanne oli jostain syystä epämiellyttävä, ja tuo päättikin äännellä kehässä. Sain itse näyttää hampaat ja tyttö kyllä sitten viimein antoi käsitellä. Liikkuminen sentään meni huomattavasti paremmin. Ja lopussa Nacho seisoi vallan nätisti.

Tulokseksi saatiin NUK EH1, ja olen tähän vallan tyytyväinen. Arvostelu oli hyvin kattava, ja olen siitä hyvin iloinen! Tuomarina toimi Merja Ylhäinen, ja arvostelu löytyy Näyttelytulokset-linkin takaa.



Mmm, lihapulla olisi niin hyvää~!

Lauantaina ollaan Nachon kanssa vielä menossa Vaasaan, sinne suunnataan peukut pystyssä Nachon ollessa ainoa akita. :)

maanantai, 2. huhtikuuta 2012

Tiden lider

Hups, tässähän on mennyt vähän aikaa!
Jos joku suostuu kuulemaan selityksiä, niin vetoan vahvasti siihen, että aloitin ylioppilaskirjoitukset jo tänä keväänä, helmikuu ja maaliskuu meni siinä biologiaa lukiessa.. Nyt taas olen palannut normaaliin arkirutiiniin, joten ehdin ja jaksan pitkästä aikaa tänne blogiinkin jotain rustata.

Monet ovat varmaan huomanneet Nachon terveystulosten ilmestyneen neidin osioon ja KoiraNettiin. Lonkat palasivat D/D:nä ja kyynärät 0/0:na. Polvet olivat 1/0. Lonkissa vikana oli liian löysät lonkkamaljat, jonka vuoksi lonkkaluun päät olivat liian väljästi asettuneet. Polvista toinen taas oli hieman löysä. Mutta onneksi lonkkien tai polvien ei pitäisi tulla mitenkään haittaamaan menoa, kunhan vaan hyvästä yleiskunnosta huolehditaan. :)

Nacho on tässä vain viime aikoina aikuistunut, käytös alkaa pikkuhiljaa olla sen mukaista, ylvästä ja harkittua. Toki se pentu siellä yhä taustalla häärii, mutta ei enää niin vahvasti. Lisäksi Nachossa on tapahtunut pienoisia ulkoisia muutoksia, pää on muuttunut pyöreämmäksi ja silmät näyttää siten hieman vinommilta, huulet ovat tiivistyneet (vaikka nuuskamuikkusilmeestä ei kyllä mihinkään olla päästy!) ja alalinja on huomattavasti noussut. Nachosta on tullut kunnon neiti!

Elvis sen sijaan vanhenee, ukkohan täyttääkin kesäkuussa pyöreitä vuosia! Virtaa silti kyllä papassa riittää, vaikka osa ajasta kuluukin jo päivänokosilla... Mutta Nacho - mokoma teiniterminaattori - ei sitä tahdo ymmärtää. Elvis on hänen setänsä, eihän se vielä voi olla niin vanha, ettei se hieman korvan massuttamista tai härnäämistä kestäisi!

Kevättä kohden mentäessä lähestyvät myös näyttelyt, jotka ovat ensi viikolla. Käydään pyörimässä vielä Nachon kanssa niissä ennen oletettua mammalomaa...

Niin siitä siis puheen ollen, Nacho astutetaan seuraavista juoksuista Achiko Go Akita Inu Of Cacic -nimisellä  komealla brindlellä nallekarhulla, joka on kansainvälinen ja kuuden maan muotovalio. Achiko on kuuleman mukaan oikea herrasmies, ja on muuten aivan upean värinen uros!
Tämä on siis sijoituspentue, jonka jälkeen Nacho siirtyykin kokonaan minun omistukseeni. Juoksut alkavat oletettavasti tässä tai ensi kuussa ja Noora, Nachon kasvattaja, myy nämä pennut sitten aikanaan omiin koteihinsa.
Mukulat tulevat kasvamaan täällä Porin päässä.. eli kesä pentueen keskellä näillä näkymin tiedossa! ;)

Mutta tässä hieman kuvapäivitystä:

















Halitaan nyt hieman, kaveri!




maanantai, 30. tammikuuta 2012

Pakkasta



Yli 10 asteen pakkaset ovat näemmä saapuneet, eikä Nacho niistä piittaa! Kippura rakastaa lumessa pyörimistä varsinkin sen maistelemista, ja kuten kuvasta voi huomatakin, niin kuura kertyy tyttösen suupieliin melko nopeasti... Siinä kun Nacho talvesta nauttii, niin Elvis ja minä emme. Täytyy sanoa, että mielestäni maksimissaan juuri 10 asteen pakkanen vielä menettelee, mutta muuten alkaa mennä jo yli... Sanon tämän 12 vuoden kokemuksella pohjoisessa asuneena, jossa talvella oli tosiaan oikeasti kylmä. ;)

Neiti otti kaiken huomion irti ensimmäisestä sertfikaatistaan, mutta nyt vaihteeksi alkoi taas uusi murkkukausi... huhhuh, koskahan nekin rupeaisivat hieman lievenemään! Akitalla se jääräpäisyys sen kun vaan kasvaa kun ikää tulee lisää... ainakin tällä neidillä.

Huomenna on vuorossa lonkka- ja kyynärkuvaukset sekä polvitarkastus. Toivottavasti saataisiin hyviä tuloksia ja toivottavaa olisi, että Nachon silmätarkin tulokset kirjautuisivat viimein KoiraNettiin, heh!

lauantai, 21. tammikuuta 2012

Sertifikaatti!

Tänään oli vuorossa Turku KV.
Arvostelu venyi hieman, ja koska olimme aikataulun mukaan viimeisinä arvostelevan tuomarin listoilla, täytyi meidän jonkun aikaa odottaa. Paikalla ei ollut loppujen lopuksi kuin kaksi akitaa, Nacho junioriluokassa ja Lumi Candidasin kennelistä oli valioluokassa.

Tuomari Bo Skalin arvosteli koirat tarkasti, niin rakenne kuin liikketkin huomioitiin. Herra oli kovin mukava ja hän antoikin Nacholle erinomaisen ja sertifikaatin arvoisen, ja näin Nacho pääsi paras narttu -kehään sekä oli luokkansa paras.
Neiti tulikin sitten toiseksi PN-kehässä ja näin neiti sai ensimmäisen sertifikaatinsa! Ihanaa ja mahtavaa! Nacho oli kyllä taas vaihteeksi upea, aivan ihanasti käyttäytyi, vaikka meinasi muuten välillä vähän temppuilla. :D Olen niin ylpeä kippurasta...

Eli Turun saldoksi tuli ERI JUK1 SA PN2 SERT!
Arvostelu löytyy taas omasta osiostaan. ;)


Tästä onkin hyvä jatkaa, huhtikuussa olisi vuorossa kaksi näyttelyä kenties... ;)




Heh, katsopas minkä sain!


torstai, 12. tammikuuta 2012

Sekaisin lumesta

Ensinnäkin, hyvää uutta vuotta 2012 kaikille lukijoille!
Meillä uusi vuosi alkoi Elvis-paran kohdalla hermostuneissa merkeissä, shelttihöperö on paukkuarka ja raketit ovat suuri kauhistus hänelle.. :( Nacho puolestaan nukkui koko illan rauhallisessa merkeissä, välillä korviaan hieman käännellen.

Tästä vuodesta onkin tulossa kovin mielenkiintoinen, sillä Nacholla on nyt heti tammikuussa terveystutkimukset ja kaikkea muuta uutta ja jännittävää on myös tiedossa!
Itse asiassa neidillä olikin silmätarkastus maanantaina, ja sieltä tuli puhtaat paperit, eli ei perinnöllisiä silmäsairauksia. Hyvä homma! ;)
Viimeisenä päiväni onkin lonkkien, polvien ja kyynärien tutkimukset, peukut pystyssä ollaan sinnekin menossa. Vertailukohtaa meillä ei oikein sinänsä ole, kun Nacho oli pentueensa ainoa...

Lisäksi kuvaukselliset onnenpäivät alkoivat, kun sain käsiini Canonin järjestelmäkameran (Eos 1100D). Nytpä lähtee sitten käyntiin valokuvauksen harjoittelu, kohteena (tai ennemminkin uhrina) ovat karvakorvat. Raukat ovat jo nyt hyvin epäluuloisia, kun möngin pitkin lattioita kuvaamassa heidän nukkumistaan ja muita touhuja... Miten tyhmää, Nacho ainakin varmasti tuumii.

Viikon päästä lauantaina onkin tiedossa Turun näyttely, jossa on kilpakumppaneita meillä kolmisen kappaletta, eli huimat kaksi Nachon lisäksi! Määrä tuntuu kovin pieneltä voittajaviikonlopun jälkeen, heh!

Nyt kun tänne Porin suunnallekin on lunta satanut mukavat määrät (eikä enempää mielestäni tarvisikaan, vaikka koirat ovat suuresti eri mieltä) ja lisäksi ilmat ovat pysyneet miellyttävissä pakkaslukemissa. Näinpä lenkkejäkään ei ole tarvinnut tarpoa loskassa ja... huoh, koirat ovat kuin villisusia päästessään lumihankeen. Kaikkea täytyy haistaa ja maistaa ja tonkia ja potkia, yhdessä kinoksessa varmaan voitaisiin viettää tunti. ;)

Nachoahan ei näiden "räpylöiden" (eli ihopoimut varpaiden välissä) vuoksi vaivaa lumipaakut varpaiden välissä, mutta Elvis kärsii niistä enemmän. Muutenkin ukko alkaa vanheta, eikä hirveän pitkiä lenkkejä voi herran kanssa kovemmilla säillä edes mennä. Mutta virtaa vanhassa herrassa silti on, sitä nimittäin riittää muuten!

Tuntuu vain, että alan olla koirien mielestä tylsä, kun luen biologiaa... Keväällä hihnanpäällä on nimittäin ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset, ja luulenpa, että karvakuonot tykkäisivät, jos tekisin ennemminkin vaikka kenttätutkimuksia heidän kanssaan, kuin olisin nenä kiinni kirjassa. :D

Ja sitten on vuorossa koottuja unikuvia! Kyllä akitat osaa. ;)





Hyvää vuoden alkua kaikille!