Näemmä minun ei kannattaisi ilmoittaa minkäänlaisia aikarajoja, milloin päivitän tätä blogia. Pahana tapanani tuntuu olevan se, että onnistun totaalisesti missaamaan ne, ja jälkikäteen kadun ja pahoittelen tätä teiltä lukijoilta. Joten anteeksi ihan kamalasti taas!
Mikäli selityksen makua kukaan jaksaa kuunnella, niin se viikko, jolloin minun piti päivittää, humahti ohi kemian tenttiin lukiessa, ja seuraavan nollasin päätä Porissa (jossa minulla ei ollut edes kannettavaa mukana)... Eli hienosti suunniteltu tämäkin taas, haha!
 |
| Olotila on tällainen blogiaikataulujen pitämisen suhteen... |
Mutta, joka tapauksessa! Tarkoituksenani oli kirjoittaa vähän, mitä karvakaverien ja minun syksyyn kuuluu.
Eli kuten varmasti on aika helppo päätellä, eivät eläinlääketieteellisen ovet kaikesta pakerruksesta huolimatta auenneet. Palasin siis takaisin Jyväskylään kemian laitokselle, valmistautuen paraikaa ensi kevään uuteen koitokseen.
Nacho taas jäi viihdyttämään muuta laumaa Poriin. Elvis alkoi näyttää vanhuuden merkkejä jo kesällä täyttäessään 12 vuotta, eikä tyttöä parhaasta koirakaveristaan tohdi erottaa. Toinen on, että tyttö ei yhäkään koe oloaan erityisen mukavaksi asunnossani ollessaan ilman seuraa monen tunnin ajan, joten näimme porukoideni kanssa tämän toistaiseksi parhaaksi vaihtoehdoksi. Tyttö tulee kyllä silloin tällöin kylään, ja keväällä koulukiireiden helpottaessa ja pääsykoeluvun alkaessa tarkoituksenani olisi, että Nacho tulisi ainakin muutamaksi viikoksi luokseni.
Syksy on muuten hujahtanut ohi hetkessä. Syyskuun 22. päivä Nacho täytti neljä vuotta, ja minä puolestani heti seuraavana päivänä täytin 20 vuotta (ai kamala!). Syyskuu meni muutenkin melko hektisissä merkeissä, sillä pidin itseni kiireisenä koulussa ja vapaa-ajalla. Merkittävimpiä menoja olivat luultavasti fuksiaiset, joissa olin ryhmänohjaajana, sekä ennen syntymäpäiviämme kävin kotosalla Nachoa ja muuta perhettä moikkaamassa.
Lokakuu puolestaan oli yhtä hullunmyllyä, jokainen kouluviikko oli täysin erilainen, tenttiä mahtui joka viikolle ja syysväsymys tahtoi iskeä koko ajan päälle. Mutta onneksi on ollut muuten kotoisa fiilis, sillä syksy on lempivuodenaikani, ja tällöin saan ottaan kaiken irti hämärähyssystä. Syksystä siis on tullut nautiskeltua ja sitä on tullut fiilisteltyä. Olen viettänyt monet illat kynttilöiden ääressä lämpimässä juoden lämmintä teetä ja katsellen elokuvia. Kaikkien kiireiden keskellä on todella tärkeää pitää pieniä taukoja, ja vain nauttia elämästä. :)
Mutta tosiaan, pääsin viime viikolla viettämään syyslomaa Poriin. Olin jostain onnekkaasta syystä saanut lähes kokonaisen viikon tyhjää lukujärjestykseeni, joten pitihän siitä heti otttaa ilo irti, varsinkin, kun kotipaikkakunnalla oli kouluilla loma samaan aikaan.
Minua usein harmittaa, että Nacho ei ole luonani Jyväskylässä, joten viime viikko olikin täyttä luksusta minulle, sillä sain viettää aikaa parhaan akitakaverini kanssa. Nacho-parka tosin ei ollut huomiosta aina otettu, sillä neidolla on juoksut paraikaa päällä, eikä olo ollut siksi mikään mukavin... Varsinainen känkkäränkkä oli välillä näkyvissä, sillä silloin tällöin lenkeilläkin tuntui, että korvat olivat unohtuneet jääräpäältä kotiin. Onneksi nuo eivät kestä kuin vain pari viikkoa...
Nacho oli tosin komeassa turkissa juuri nyt! Ja olihan neiti muuten mitä lempeimmällä tuulella, kerjäten rapsutuksia ja huomiota. On se vaan niin kultainen.
Jaksan muuten usein hämmästellä kotikotiin mennessäni, että kuinka iso Bond-kissa onkaan! Tällä kertaa sain viikon naurut siitä, että kolli oli löytänyt mielestään parhaan paikan talosta: pesutornin päällä on hyvä nukkua! Siellä se köllötteli, kun kuivuri oli käynnissä. Olen tullut siihen tulokseen, että tuolla kissalla on hyvin outoja taipumuksia ja mieltymyksiä. :D
Elvis-vanhus on kyllä puolestaan taas ikäisekseen todella reipas. Oli ihana nähdä, että pikkumäyräni ei ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon, vaan jaksaa reippaasti taapertaa ja nauttia elämästään. Kuten mainitsinkin, vanhuuden kyllä näkee: suurin osa päivistä nukutaan ja vauhti on todellakin hidastunut. Mutta elämäniloa vielä näyttää löytyvän, liikkuminen sujuu mallikkaasti ja ruoka maistuu, eikä kipuja näytä olevan. Se on pääasia. Elvis nauttiikin vanhuudenpäivistään Nachon kainalossa, ja hyvä niin. :) Viimeisen vuoden aikana on näkynyt mitä selkeimmin, että nämä kaksi ovat toisilleen hyvin tärkeitä ja läheisiä.
Harmittavasti missasin totaalisesti ruskan tältä syksyltä, minun piti hirveästi ottaa kuvia ja läntätä kaikki tänne blogiin, mutta olin pari päivää liian myöhässä, ja lehdet olivat jo tippuneet puista! Höh! Ensi vuonna sitten, mutta toivottavasti ei täällä Jyväskylässä, hehheh... :D
Loistavaa syksyn jatkoa teille kaikille, ja kuullaan nyt oikeasti taas pian! ;)
