tiistai 28. tammikuuta 2014

Nordic Winner 2013

Nordic Winner 2013 oli kokemus! Paikalla oli taas paljon akitaihmisiä sekä todella paljon akitoja, sekä kasvattajatuomari Kreikasta. Saavuimme paikalle äitini kanssa hyvissä ajoin, mutta häkkipaikan löytäminen oli hieman hankalaa. Pienen improvisoinnin jälkeen saimme kuin saimmekin leiriytymispaikan itsellemme. Tapasin taas Heidin, sekä tietysti myös Karoliinan, sekä ensimmäistä kertaa kasvotusten myös Lauran, Katsun ja Wilman omistajan! :) Ja tietysti myös mukana oli melkoinen koirapoppoo (Huhu ei, mutta Katsu kyllä!). 

Koska paikalla oli paljon porukkaa, ja kehässä edeltävää rotua myös hurjat määrät, meni odottelu pitkäksi. Tuomari oli todella tarkka, hän tarkasteli erityisesti ilmettä ja häntää. Kuitenkin ikäväkseni huomasin, että arvostelun oikeasti venyessä pitkäksi, alkoi tuomaria väsyttää, kuten myös minua ja Nachoa, jo ennen meidän vuoroamme.

Nachon tullessa kehään tuomari syynäsi tytön todella tarkasti läpi (hampaat, kuono, otsapenkereen tunnustelu, kyljet ja selkäranka hyvin tarkkaan, hännän ja kulmauksien syynäys...). Jossain kohdin tarkastelu oli kuitenkin mielestäni hieman kovakouraista, etenkin otsapenkereen kohdalla. Ei siinä mitään, mutta jotenkin akitan kohdalla tuollainen hämmentää. Tietysti koiran tulee olla käsiteltävissä ja kosketeltavissa, mutta akita on sen verran tarkka omasta tilastaan, paljon tarkempi kuin esimerkiksi shetlanninlammaskoirat.

Nacho jaksoi sen kuitenkin upeasti (olen hänestä niin ylpeä, kun ajattelee miten hankala tie meillä on ollut tuon hampaiden katsomisen kanssa ). Jostain syystä Nacho kuitenkin päätti esitellä tuomarille nuuskahuuliaan... Mistä tuomari ei kaiketi hirveästi välittänyt. :D (Eli siis tämä Nachon hölmö ilme, jossa se jättää kulmahampaidensa alle osan huulistaan) 

Sanktiota neiti saikin ilmeestä sekä hännän kannosta. Nacho ei kanna häntäänsä yhtä hyvin toisella puolella, vaan kippura saattaa löystyä, kuten tässä tapauksessa. Toisella puolella se on juuri oikeanlaisen tiukka,.Tämä eritasoisuus eri puolilla on kyllä aivan tavallista. :)

No, Nacho sai EH:n. Aivan ymmärrettävää, kun arvostelua katsoo, mutta kyllä se vähän aikaa riepoi. Varsinkin liikkeiden arvostelu, kun tuomari ei liikuttanut Nachoa kuin kaksi kertaa edestakas. :D Näyttelyt ovat kyllä täyttä arpapeliä. ;D

Onneksi sentään upea Katsu pärjäsi napaten Nordic Junior Winner -tittelin ja SERT:in! Ihanaa, ihanaa! 

Kiitos kaikille ihanille ihmisille, jotka tulitte juttelemaan. Oli tosi mahtava päivä kyllä kokonaisuutena! :) Maailman Voittajassa sitten taas mekin olemme menossa Messariin, sekä toivottavasti ensi joulukuussa myös! :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥