lauantai 18. elokuuta 2012

Miellyttävä Nacho-neiti

Koulut alkoivat maanantaina ja koko viikko onkin mennyt hieman sumussa pienen väsymyksen ja kiireen keskellä. Hihnanpää on tässä ravannut koulun, kodin ja autokoulun väliä menneellä viikolla, ja sanottaisiinko, että syyskuusta tulee varsin kiireinen ylioppilaskirjoituksineen ja ajokortin saamiseksi olisi myös käytävä suorittamassa parit kokeet... :D Lisäksi Köyliössä on ryhmänäyttely heti ensimmäisenä päivänä.

Joka tapauksessa, tänään suuntasimme Nachon kanssa Ikaalisten ryhmänäyttelyyn. Päivä ei aluksi näyttänyt kovin lupaavalta, sillä päästessämme ulos Porista törmäsimme melkoiseen sumurintamaan, joka jatkui hyvin lähelle näyttelypaikkaa. Onneksi sumu hälveni auringon noustessa ja lämpötila kohosi nopeasti miellyttävän kesäisiin lukemiin.

Näyttelypaikka oli keskellä kangasmetsää, toisin sanoen keskellä ei niin yhtikäs mitään. Paikka oli kuitenkin hyvin miellyttävä ja auringon paistaessa jäimme odottelemaan omaa vuoroamme kehän laidalla. Tuomarina oli tällä kertaa suomalainen Paavo Mattila.

Mennessämme Nachon kanssa kehään, toivoin vain, että saataisiin erinomainen, se olisi ollut jo iso juttu! Kuuntelin tuomarin arvostelua samalla seisottaessani Ronttosta (Nachon erikoinen lempinimi), ja huomasin yllätyksekseni, että käteeni tyrkkäistiin pari punaista nauhaa ja vielä vaaleanpunainenkin! Ihmeissäni siirryimme kehän laidalle, ja odotimme, että Nooran Pimu-neiti käväisisi vielä avoimessa luokassa pyörähtämässä ympäri.

Lopulta Nacho ja Pimu olivat parhaan nartun valinnassa, ja Nacho sijoitettiin toiselle sijalle, Pimu ensimmäiselle. Vaikka sertiä ei tullut, lätkäistiin nyt käteeni vaaleansininen rusetti, varaserti! Olen todella, todella ylpeä Napulaattorista, joka käyttäytyi taasen kuin ihmisen mieli. Pelkästään jo sertifikaatin arvoisen saaminen oli meille todella ihana yllätys, ja nyt voimmekin jatkaa kahden viikon päästä Köyliöön hymy huulilla!

Minua vain meinasi kovin kehässä naurattaa, kun tuomari huomautti ystävällisesti, ettei Nachon toinen huuli ollut oikein hyvin. Kappas vain - nuuskahuuli yllätti! Nopeasti laskin Nachon huulen hellästi tavalliselle paikalleen, kun tyttö tuijotti intensiivisesti minimaalista lihapullanmurua kädessäni.

Takana on siis upea näyttelypäivä!





Ilmeellä ;)

Lisää kuvia näyttelystä löytää täältä: http://pikkuhukka.kuvat.fi/kuvat/Koiran%C3%A4yttelyt/Ikaalinen+RN+18.8.2012/ 
Valitettavasti emme ehtineet ottaa Kitasta ROP-kuvaa enempää kuvia. :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥