torstai 12. syyskuuta 2013

Livin' in JKL

Aika on taas vierinyt eteenpäin, ja tässä onkin ollut melkoista tohinaa viimeisten puolentoista kuukauden aikana. Nyt on jo normaali arki alkanut ja kämppäkin on jo koti. Jyväskylä on kyllä melkoisen erilainen paikka Poriin verrattuna. Kun on aina asunut lättänällä rannikolla, huomaa sisämaahan ja eritoten tänne Keski-Suomen mäkisiin maastoihin muuttaessa, että korkeuseroa riittää. Kiitän sentään onneani siitä, että vaikka koulumatkaa onkin lähes neljä kilometriä, niin sentään matka yliopistolle on lähes silkkaa alamäkeä. Takaisin tuleminen onkin täysin eri juttu, haha!



Arki iski vasten kasvoja viime viikolla yliopiston alkaessa. Onneksi kemian laitoksella on viikon pehmeän laskun käytäntö, eli käymme ensin kahden opintopisteen arvoisen Alkukeitos-kurssin, jossa meitä tutustutetaan kampukseen ja laitoksen käytäntöihin yms. Täytyy kyllä sanoa, että viihdyn yliopistolla todella hyvin! Vähän liiankin hyvin, sanottaisiinko! Mutta otetaan ilo irti ennen ensi kevään rupeamaa, puuh! 

Kaikenlaista esitteenhärpäkettä sekä hurmaava kemian pikkujättiläinen - ns. "perusteos"!

Tässä viime aikoina on täytynyt tehdä kaksi vaikeaa päätöstä.. Mutta onneksi ne nyt vain ovat käytännön järjestelyjä, jotka nyt eivät ole niin vakavia - onneksi! 

Ensimmäinen oli se, että päätin antaa Nachon Poriin kotikotiin hoitoon nyt vähäksi aikaa, luultavasti ensimmäisen periodin ajaksi. Muuton aikana tytöllä olivat juoksut juuri ohi, mutta sen sijaan oli merkkejä juoksujen jälkeisestä masennuksesta - jo siis ennen muuttoa. 
Neiti sopeutui todella hienosti uuteen asuinympäristöön ja kotiin, mutta yksinolo tuntui olevan hankala paikka. Nachopa rupesi ulvomaan ollessaan yksin jonkun aikaa. Lisäksi ensimmäinen viikko oli jo pelkästään lähes 24/7 paikasta toiseen juoksemista, joten näimme porukoiden kanssa parhaimmaksi antaa Nachon hengailla Porissa nyt vähän aikaa. :) Neiti palailee Jyväskylän maastoihin, kun meno tästä vähän hellittää. Pahimmillaan minulla on nimittäin koulua aamu kahdeksasta ilta kuuteen, eikä sellaista menoa nyt kukaan koiraystävä kestä! Onneksi lokakuun puolivälin jälkeen lukujärjestys muuttuu radikaalisti toiseen suuntaan. :D (vain vähän luentoja ja paljon vapaata ♥)

Väsyttää... 

Toinen päätös oli sivuaineen valinta, kääk! Tämä nyt ei onneksi tosiaan ole läheskään niin serious business kuin edellinen, mutta tulee vaikuttamaan ainakin kevään hakuihin, sillä turha sitä on lukea mitään sellaista ainetta, jolla ei mitään tee. Jäljelle jäi oikeastaan kaksi vaihtoehtoa - fysiikka tai biologia, sillä molempia aineita pääsykoeaineisto sisältää. Fysiikan kohdalla tulin lopputulokseen, että en halua ruveta kertaamaan samoja asioita uudelleen englanniksi. Minulla on kaikki lukion oppikirjat täällä, ja fysiikka on tällä hetkellä aineista se, jonka asiat oikeasti osaan parhaiten - ainakin teoriassa. Laskurutiinin kun saan päälle niin avot!
Otin siis biologian ja käyn tällä hetkellä sen ensimmäistä peruskurssia - tuhtia tavaraa täynnä teoriaa ja labraharjoituksia (mikroskopointia), mutta tykkään! Olen siis erinomaisen tyytyväinen valintaan! :D

Matikan, biologian sekä kemian kirjat, sekä sekalaista tavaraa

Ainoa huono puoli tällä hetkellä on pakollinen matikka, plääh! Mutta eiköhän se siitä, ajattelen sen laskurutiinin kannalta, hih!

Kämppäni täällä on muuten ihana kolmenkymmenen neliön yksiö, josta pidän kovin. 

YO-lahjaksi saamani ihana Nacho-koru! 

Turhaakin turhempi kuva ikkunasta aukeavista maisemista :P


Valitan tällaista lifestylemaista katsomusta tämänhetkiseen elämänmenooni sekä tuuuuurhia kuvia esineistä ja kaikesta muusta, valitettavasti kun paras mallini ei tällä hetkellä ole täällä... :D Mutta eiköhän tuossa 22. päivän korvilla taas tule Nachon kuulumisia lisää, kun menen käymään kotikotona viettämässä neitokaisen synttäreitä! ;) 

Kuullaan taas pian! :)

2 kommenttia:

  1. Hei tosi kiva lukea sun blogia ja nähdä Nachon kuvia ja kuulumisia:)
    itsekkin olen tuore akitan omistaja Jyväskylästä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! :)
      Anteeksi, en ole huomannut kommenttiasi aiemmin, en ole vähään aikaan selaillut niitä läpi! :(
      Tosi kivaa tietää, että tykkäät! :) Oi, mahtavaa! :)
      Täytyi heti selvittää, kuka koira kyseessä, ja Aratahan se! ♥ Suloinen pikkumies! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥